Meistä
Jeesus sanoi, minä olen Tie, Totuus ja Elämä! Aikamoista! Voiko noin edes sanoa? Jos voi, niin tuossa on mies, jolle elämän mysteerit ovat selviä! Häneen kannattaa tutustua, josko minullekin selviäisi oman elämäni mysteeri? Miksi olen? Onko minulla jokin tehtävä? Tätä mysteeriä me haluamme olla seurakuntana avaamassa Jeesuksen avulla.
Ymmärrämme, että Jeesus odottaa meiltä itsensä seuraamista. Jo eläessään maan päällä hän kutsui ihmisiä seuraamaan itseään. Mitä hänen seuraamisensa tarkoittaa 2000 vuotta hänen elämänsä jälkeen? Sitä olemme tutkimassa. Haluamme tuntea Jeesuksen ja uskomme hänen muuttavaan voimaansa. Olemme valmiita lähtemään liikkeelle uskossa Jeesukseen ja siihen mitä hän on meidän puolestamme tehnyt. Olemme nähneet ja kokeneet hänen muuttavan voimansa.
Jeesus kutsui seurakuntaa omaksi ruumiikseen. Aikamoista sekin! Kun Jeesus eli maan päällä fyysisesti, hänen seuraamisensa oli olla häntä lähellä. Jeesuksen sanojen mukaan seurakunta on hänen ruumiinsa. Jotta voit olla häntä lähellä tänä päivänä, sinun täytyisi olla osa seurakuntaa. Voisiko se olla näin? Ovatko sinua askarruttaneet kysymykset elämän tiellä? Oletko kiinnostunut kuulemaan ja jakamaan ajatuksia kanssamme? Tuo mies ei jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan jätti meille sanansa (ohjeensa) ja tavan toimia yhdessä (seurakunta). Olet tervetullut tutustumaan kanssamme Jeesukseen ja löytämään vastauksia, jotka muuttavat maailmaa.
Riihimäen Vapaaseurakunta on ollut tiellä vuodesta 1925. Olemme osa Suomen Vapaakirkkoa, joka on vaikuttanut maassamme jo yli 120 vuotta. Olemme toimineet historiamme aikana pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Nyt meillä on täysiaikainen työntekijä!
SEURAKUNTAMME NÄKY ON TIIVISTETTY KAHTEEN SANAAN:
SEURAKUNTA ELÄMÄÄN!
Haluamme olla seurakunta, josta kumpuaa elämää ympäristöömme. Haluamme rakentaa hyvää elämää, olla elinvoimainen ja jokaista ihmistä kohtaava. Tämä on mahdollista, kun olemme yhtä Jeesuksessa. Hän on kaiken elämän antaja ja Luoja. Hänen avullaan pystymme rakastamaan ja muuttamaan maailmaa rakastavammaksi.
YDINARVOJAMME OVAT:
Kohtaaminen, perheenomaisuus ja tahto uudistua. Arvojemme kautta haluamme palvella ja rakastaa.
Kiinnostuitko? Meistä olisi mahtava tavata juuri sinut!
Voit myös ilmaista kiinnostusta jättämällä jäsenhakemuksen alla olevasta linkistä:
Olen kiinnostunut jäsenyydestä
Voit hakea jäsenyyttä toiminnasta kiinnostuneena tai varsinaisena jäsenenä.
Vanhimmisto
Vanhimmistolla on hengellinen ja hallinnollinen vastuu seurakunnan toiminnasta yhdessä seurakunnanjohtajan kanssa. Yhdessä he johtavat seurakuntaa tavoitteenaan jokaisen seurakuntalaisen kasvu Jeesuksen kaltaisuuteen.
Vanhimmisto vastaa seurakunnan hallinnosta, taloudesta ja työntekijöistä.
Vanhimmistomme koostuu seuraavista henkilöistä:
Kaarlo Saxell, Puheenjohtaja
Elina Iittilä
Soile Jokimies
Aili Kaasik
Jarkko Jokimies
Seurakuntalaisiamme
Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Hän ei halua, että yksikään joutuisi kadotukseen. Seurakuntaan myös jokainen on tervetullut sellaisena kuin olet. Jumala ei aseta sinulle vaatimuksia. Saat tulla sellaisena kuin olet. Hän rakastaa jokaista.
Seurakunnassamme on kaiken ikäisiä ihmisiä, itseasiassa joka kymmeneltä aina kahdeksankymppisiin asti. Kyllä, olemme perhe, johon kuuluvat kaikenikäiset. On mieletön rikkaus kun meillä on suhde yli sukupolvien rajan. Se on voimavara elämässä puolin ja toisin.
Meitä on myös eri yhteiskunnan sektoreilta, johtajia, kädentaitajia, eläkeläisiä, opiskelijoita, koululaisia … Me kaikki olemme samaa perhettä. Jumalan väkeen mahtuvat kaikki ja kaikilla on tehtävä, jota kukaan muu ei voi täyttää.
PALVELUPAIKAT
VIERAANVARAISUUS
Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda. Snl. 11:25
Seurakunnassamme on jaettu ja jaetaan hienoja kohtaamisia ja keskusteluja kahvipöydän ääressä. Palvelutiimi mahdollistaa tämän valmistelemalla tarjoilut sekä siivoamalla jäljet. Haluaisitko olla mukana palvelemassa näin? Jos vastasit kyllä, jätä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella. Palaamme asiaan!
SISUSTUS
”…Temppelisalin hän vuorasi sypressilaudoilla, jotka silattiin parhaalla kullalla, ja hän kaunisti seinät palmunlehvä- ja köynnöskuvioin. ” 2. Aik. 3:5
Seurakuntamme kotia ei ole silattu kullalla, mutta se on sisustettu ja koristeltu Jumalan kunniaksi. Jos sydämesi syttyy kauneudelle ja sisustamiselle, ilmoittaudu alla olevan lomakkeen kautta sisustustiimiin huolehtimaan siitä, että tilammekin ylistävät Jumalaa.
TEKNIIKKA
”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.” Matt. 5:14
Seurakuntamme tehtävä on Raamatun mukaisesti olla näkyvissä ja kuuluvissa, vieden hyvää sanomaa eteenpäin. Nykypäivän tekniikka tarjoaa tähän mahtavan mahdollisuuden, oikein käytettynä. Tällä hetkellä seurakunnassamme hyödynnetään tekniikkaa muun muassa etäjumalanpalveluksissa ja äänentoistossa. Jos laitteet ja tekniikka kiehtovat, ja sinulta löytyy se, mitä niiden käyttöön tarvitaan, ilmoittaudu mukaan palvelijoiden joukkoon!
MUSIIKKI
”… Veisatkaa Herran kiitosta kanteleilla — kanteleilla ja ylistysvirren sävelillä, vaskitorvilla ja pasunan äänellä…” Ps. 98:5
… Tai monilla muilla tavoilla! Musiikkitiimimme on tervetullut kuka tahansa, jonka sydämessä soi ylistys ja rukous. Ylistystä on joka sunnuntain jumalanpalveluksessa erilaisilla kokoonpanoilla. Jos koet, että haluaisit olla palvelemassa Jumalaa ja seurakuntaamme ylistyksen kautta, ilmoittaudu alla mukaan, niin palaamme asiaan!
Kiinnostuitko toiminnasta? Voit täyttää alla olevan kaavakkeen ilmaistaksesi halusi, että sinuun ollaan yhteydessä. Voit myös alla olevalla linkillä hakea seurakunnan jäsenyyttä ”toiminnasta kiinnostuneena tai varsinaisena jäsenenä”. Jäsenhakemus