Jumala toimii tänäkin päivänä ja muuttaa ihmiselämiä paremmaksi. Omakohtaiset kertomukset uskosta rohkaisevat etsimään totuutta ja Jumalan tuntemista. Nämä kertomukset kertovat kuinka Jumalan tunteminen on todella muuttanut ihmisten elämiä. Jumala toimii edelleen poikansa Jeesuksen kautta Suomessakin.
Ailin uskoontulokertomus
Vuonna 1970 olin 16 vuotias nuori ja omaksunut yleisen ateistisen opin mukaisen käsityksen, että ei ole Jumalaa ei ole Luojaa. Menin kerran kuitenkin uskovaisen äitini mieliksi hänen kutsusta mukaan tilaisuuteen paikalliseen baptistiseurakuntaan. Sinne oli kuulemma tulossa nuoria Tallinnasta. En ollut innostunut, mutta äitini antoi minulle sitä vastaan luvan mennä klubille tanssimaan viikonloppuna. Tanssimisesta pidin paljon, olin käynyt myös tanssikurssit lukiossa. Istuin ennakkoluuloisena rukoushuoneen parvekkeella. Yllätyin, kun näin edessäni ison joukon mun ikäisiä nuoria laulamassa hengellisiä lauluja, todistamassa elävästä uskosta Jeesukseen. Hämmästyksekseni huomasin niissä nuorissa suuren eron tuntemani nuoriin – heissä oli jotakin arvokasta ja suurta, erityistä iloa, mutta mistä tämä kumpusi, en silloin käsittänyt. Äitini kehotti minua lukemaan Raamatusta Isä meidän rukouksen sekä 10 käskyä – hänen mielestään sivistynyt ihminen ottaa asioista selvää ja tietää ainakin nämä Raamatun kohdat. Yllätyin lukemastani tekstistä ja tunsin kunnioitusta ihmisen parhaaksi tarkoitettuja käskyjä kohtaan. Aloin miettiä, onko mahdollista, että todellinen Jumala on olemassa? Miten on mahdollista että kirkossa ei ole vain muutamia vanhoja ihmisiä tai niitä, jotka olivat kokeneet elämässään kovia ja etsivät jonkinlaista lohtua?
Kävin edelleen tanssi-illoissa, mutta jotakin oli muuttunut, oli toisin. Kerran kesken tanssin tunsin, että tämä on tässä, en tulee enää tanssimaan – ihmettelin sitä tunnetta, mutta samalla olin helpottunut. Olin jotenkin osanut jo odottaakin sitä. Olin jo osallistunut muutaman kerran sunnuntai-iltaisin Tallinnassa Olevisten nuorisokuoron harjoituksiin, johon sisältyi myös Sanan opetusta sekä rukousta. Halusin ottaa selvää, mitä tarkoittaa usko Jumalaan. Meni aikaa. En kuitenkaan ollut vielä henkilökohtaisesti kohdannut Jeesusta, pelastajaani. Minussa kyllä kasvoi kummallinen haikeus ja kaipuu, että Jumala tulisi myös minun elämääni. Eräänä iltana, kun olimme Even, uskovaisen luokkakaverini kanssa ennen tilaisuuden loppua poistumassa, jotta ehtisimme bussille kotikaupunkiin, näin meille Sanaa jakaneen seurakunnan pastorin vielä kirkkosalissa. Samalla kuulin kaverini kysymyksen: “Haluaisitko tänään antaa elämäsi Jeesukselle?” Sitä tämä todellakin oli, mitä kaipasin – koin tätä Jumalan ehdotuksena minulle, kehotuksena ottaa Jeesus elämääni. Siihen hetkeen olin pikkuhiljaa valmistunut.
Pastori otti minut, kuultuaan toivomukseni, istumaan vierelleni. Hän esitti minulle monta kysymystä. Hän oli viisas ja halusi varmistua, että olen päätöksessäni tosissani. Hän kysyi minulta myös, olenko valmis kohtaamaan minulle siitä mahdolliset koituvat vaikeudet ja seuraamukset. Olinhan kommunistisen nuorisojärjestön jäsen silloin. Tunsin, että mikään ei ole verrattavissa eikä mikään sen arvoista sen nähden, että Jumala antaa anteeksi syntini. Kaipasin, että Jeesus antaisi minulle aivan uuden elämän. Niin polvistuimme alttarille rukoilemaan. Muistan sen tunteen, kuin sain kokea syntini raskaan taakan sydämessäni. Tämä oli mielettömän raskas ja pelottava tunne sielussani, joka sai minut sisimmässäni huutamaan koko sydämestäni armoa ja pelastusta! Tämän jälkeen sain ottaa vastaan sanoin kuvaamattoman ilon ja vapautuksen! Olisin halannut koko maailmaa – kaikki muuttui – olin vapaa – olin uudesti syntynyt, Jumalan lapsi. Olin onnellinen ja olin turvassa Jumalassa! Menimme yhdessä takaisin nuorten keskuuteen ja lauloin ensi kerta täysin rinnoin koko sydämestäni ylistystä muiden mukana! Vaikeudet, jotka myöhemmin kohtasinkin, eivät olleet tämän aarteen, Jumalanlapsena olemisen rinnalla verrattavissa. Sain kaiken tarvittavan voiman kestää vaikeudet ja Sanansa mukaisesti Herra antoi myös sinä hetkenä, kun minun piti vastata uskostani, myös rohkeuden ja sanat siihen! -Aili
Kössin uskoontulokertomus
”Uskoon tuloni tapahtui yllättäen, 64 -vuotiaana. Tosin olin käynyt pyhäkoulua, partiota, uskonnollispohjaista koulua, rippikoulua ja myös ystäviini kuului uskovia, mutten itse saanut uskonkipinää aiemmin. Sitten, toimittuani yli 40 vuotta opinnoissa ja työssä ja ollessani loppusyksynä 2021 juuri siirtymässä eläkkeelle, syyllistyinkin rattijuopumukseen. Syyllisyys oli omatunnolleni musertavan lamaannuttava kokemus ja eriskummallisesti paikalle sattui (jo toisen kerran pulassani) Vapaaseurakunnan johtaja. Minusta alkoi vahvasti tuntua, ettei kyse voi olla enää pelkästä sattumasta. Oliko minuun asennettu jokin Jumalan jäljitin? Seurakunnan johtaja johdatteli minut osallistumaan kokoontumisiin, missä koin samanlaista iloa ja yhteishenkeä kuin vanhassa koulussani 1970 -luvulla. Syntejäni kohdeltiin armollisesti, olen saanut ne anteeksi Jeesuksen tähden ja nyt hän kutsuu minua muuttamaan käytöstäni näissä asioissa.
Myös vanhassa koulussani ymmärrettiin ihmisten erheitä, mutta opastettiin oikealle tielle.
Aloin seurakunnassa pohtia mennyttä elämääni ja huomasin, että olin selvinnyt monenlaisista vaaroista kuin jonkin johdatuksen viemänä. Samaan johdatuksen suuntaan osoittivat uskovien tuttujeni ja sellaisten ihmisten tapaaminen, jotka olivat kuin suojelusenkeleitä tielläni kohti uskoa, viimeisimpänä vaimoni, jonka löysin vasta 10 vuotta aiemmin. Olin lapsesta alkaen kokenut monet vaarat jo merillä liikkuessamme. Perheessäkin isämme takia olimme me lapset ja äitimme usein pahassa pinteessä. Sitten 1990 -luvulta alkaen olin seilannut Helsingin pahaisissa kapakoissa ja viettänyt öitä epälukuisissa seurueissa pitkin kaupunkia. Monesti sekä merillä että maissa olin kummallisesti selvinnyt vaaratilanteista, vahingoittumatta suuremmin tai muitakaan vahingoittamatta. Niin kävi myös viimeisimmässä törttöilyssäni ratissa, kukaan ei loukkaantunut, mutta tajusin, että olisi voinut käydä huonosti. Olin jo vuosien varrella menettänyt monia ystäviäni ja surin heitä ihmetellen, miksei minua kuolo korjannut.
Kun lopulta 2021 tulin uskoon, tein sen kääntymällä, mihin johdattivat monet ihmiset, seurakunta, vaimoni, ystäväni, sukulaiseni ja muutkin, jotka oikeasti välittivät minusta. Salama ei lyönyt minuun, eikä maa allani järissyt, vaan jouduin pohtimaan elämää ja tajusin, ettei onneaan voi koetella ikuisesti ja selviämiseni syyksi arveltiin, että minulla on jokin tehtävä maan päällä vielä täytettävänä.
En vielä uskalla puhua Jumalasta, sillä asia on niin uusi ja suuri minulle, mutta Hän oli varmasti tekemisissä kanssani, kun pääsin myös alkoholin kiroista irti, aivan helposti ja täysin yllättäen. Olin osallistunut AA -kerhojen istuntoihin, mutta siellä uhmakkaasti luulin, etten tarvitse mitään ylempää tulevaa ohjausta. Näinhän ei ollut, vaan vasta ylemmän voiman johdattamana lopetin alkoholin yht’äkkiä, eikä sitä tippaakaan tee enää mieli. Vaimoni on jaksanut kärsivällisesti odottaa parannustani ja olen hänelle erityisen kiitollinen, samoin kaikille minua johdatelleille, seurakunnan johtajalle, työkavereilleni, ystävilleni, seurakunnalle ja sukulaisilleni, ihan kaikille.
Tunnen suurta kiitollisuutta siitäkin, etten ehtinyt vahingoittaa ketään pahemmin, paitsi tietenkin henkisesti rasitus on ollut suuri kaikille, harrastaessani aiemmin huonoja iltarientoja. Pyydän sitä anteeksi kaikilta ja pyrin korjaamaan asiaa käytökselläni jatkossa. Raamatun opiskelussa on minulla suuri työ edessäni, sillä suuren kirjan ymmärtäminen vaatii tällaiselta pitkän linjan pakanalta paljon lukemista ja kertaamista. Olen vasta tulokas uskonasioissa, mutta oikean polun löydyttyä, askellan tukijoiden saatellessa hiljalleen yhteen suuntaan täst’edes. -Kössi