Voimassaolevat suositukset Kanta-Hämeessä 24.12.2021 alkaen:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin aluetta koskevan päätöksen, jolla kokoontumisrajoituksia tiukennetaan 24.12.2021 alkaen: sisätiloissa yli kymmenen hengen ja ulkotiloissa yli 50 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään. Uusi määräys on voimassa 23.1.2022 asti.

Seurakunnat voivat toteuttaa jumalanpalvelus- ja kokoustoimintaa, kun huolellisesti noudatetaan terveysturvallisuuden edellyttämiä toimia. Alueille säädetyt yleisötilaisuuksien maksimimäärä- tai muut osanottajamääriin liittyvät rajoitukset eivät lakisääteisesti koske uskonnollisen yhdyskunnan uskonnonharjoitustoimintaa (esimerkiksi jumalanpalvelukset, hartaudet, rukoustilaisuudet), mutta rajoitusten asettaminen kertoo epidemiatilanteen heikentymisestä, ja siksi huolehdimme terveysturvallisuudesta erityisen tarkasti.

Suosittelemme käyttämään maskia tilaisuuksissamme sekä hyvää käsihygieniaa tulee noudattaa ja erityisesti se pitäisi muistaa, että muiden ihmisten pariin ei pitäisi mennä lievästikään oireisena.

Tilaisuuksiimme on mahdollista osallistua myös etänä.

 

 

Jos sinulla on jotain sydämellä, niin muista, että olemme täällä toinen toisiamme varten. Ota yhteyttä rohkeasti! Ja ole itse myös valmis auttamaan toista, joka tarvitsee kuuntelevaa korvaa tai apuasi. Tämä on rakkautta.

 

 

Jumala on kanssamme, kaikkina aikoina!

Jeesus sanoo:

“Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse isän luo muuten kuin minun kauttani.”